sunnuntai 21. maaliskuuta 2010

Neulamäellä auringonlaskun aikaan

Lähdin käymään iltapäivällä Neulamäen päällä, tarkoituksena ottaa maisemakuvia auringon laskiessa. Aluksi matka taittui mukavasti polkua pitkin kohti Neulamäkeä. Välissä täytyi pysähtyä katselemaan käpytikan touhuja lähipuussa (ei minulla ole huono kunto =) Neulamäen päälle päästyäni siirryin polulta sivuun etsimään hieman erilaista kuvakulmaa. Siellä sitten rämmin menemään lumihangessa polvia myöten ja hiki valui :) Vaiva kannatti ja sain mukavat kuvat napattua. Lopuksi menin vielä "taukopaikalle" istuskelemaan ja nauttimaan auringonlaskusta ja upeista maisemista, jotka avautuivat korkealta mäen päältä. Palokärki huuteli jossain alapuolella, mutta niin kaukana, että sitä oli turha yrittää saada kameralla näkyviin.





perjantai 19. maaliskuuta 2010

Gallerian kuvilla 70 000 katselukertaa täyteen!

Galleriani kuvilla on tullut 70 000 katselukertaa täyteen! Ensimmäiset kuvat nykyiseen galleriaan on laitettu tammikuussa 2007 ja tällä hetkellä kuvia on yhteensä reilu 700. Kiitokset kaikille galleriassani vierailleille. Toivottavasti olette viihtyneet luontokuvien parissa.

torstai 18. maaliskuuta 2010

Nettisivut uusiksi

Kaipasin hieman vaihtelua ja enemmän ominaisuuksia sekä helpompaa päivitystä, joten laitoin nettisivuni kokonaan uusiksi. Palasin jälleen Joomlan käyttäjäksi ja rakentelin sivuni sen pohjalle.

Uudet sivut on nyt käytössä ja lisäsisältöä lisäilen pikku hiljaa.

lauantai 13. maaliskuuta 2010

Käpytikan mailla jälleen

Kävin pyörähtämässä pienen lenkin käpytikan mailla. Siellähän se jälleen naputteli käpyjä pajoillaan. Ilma oli mitä mainioin. Aurinko paistoi ja lämmitti mukavasti. Asetuin istumaan erään kelon lähettyville, jossa tikka oli käynyt aikaisemmin naputtelemassa. Mikäli tikka saapuisi paikalle, saisin otettua kuvia vastavaloon. Vartin verran siinä ehdin kevätauringosta nauttia kun tikka jo saapuikin paikalle naputtelemaan. Ohessa muutama kuva tältä istunnolta:





Pois lähtiessäni törmäsin erään polun varressa tällaiseen näkyyn puun oksalla:

torstai 11. maaliskuuta 2010

Hiljaista blogirintamalla

Viime aikoina on ollut hieman hiljaisempaa täällä blogissa, kuten myös valokuvausrintamalla. Aikaa on vienyt mm. luontoyrittäjä-opiskelujen loppurutistus. Helmikuun viimeinen päivä merkittiin valmistumispäiväksi ja viime viikolla kävin hakemassa todistuksen koululta.

Muokkailin hieman blogin ulkoasua ja muokkailen hiljalleen lisää. Toivottavasti saan tänne myös kirjoitettua täytettä lisää lähipäivinä :) Viikonloppu olisi vapaata ja tarkoituksena käydä pienillä kuvausretkillä. Toivottavasti vain ilmat suosii.

torstai 4. maaliskuuta 2010

Uusia luontokuvia lisätty galleriaan!

Galleriaan on päivitetty parisenkymmentä uutta kuvaa. Mukana mm. maisemakuvia Kuopion Neulamäeltä ja käpytikkakuvia sekä sekalaisia talviluontokuvia.