lauantai 23. huhtikuuta 2011

Pohjantikka...

...mutta ennen sitä jotain muuta.
Kävin eilen kameran kanssa kävelyllä läheisellä satama-alueella. Rannasta oli jo alkanut jäät sulailla pois ja niinpä kuvailin jäämuodustumia rantakivellä istuskellen.


Siinä sitten istuskellessa alkoi kuulua kauempaa joutsenten huutelua. Matkaa oli melkoisesti, mutta päätin lähteä katselemaan lähemmäs. Ajatuksena oli kävellä metsää pitkin suunnilleen niille kohdin missä joutsenet järvellä olivat ja sitten hiippailla rantaan kuvausetäisyydelle.

Tosin mitään kunnon metsäähän siellä ei ollut vaan järvenrantaan oli jätetty pieni metsäkaistale ja sen jälkeen alkoikin järkyttävän kokoinen hakkuuaukio.

Kävelin siis hakkuuta pitkin suunnilleen joutsenten kohdille ja lähdin hiippailemaan kohti rantaa. Käpytikka sattuikin siinä matkalla lähipuuhun ja suostui kuvattavaksi.

Rantaan päästyäni huomasin todella ison kiven aivan vesirajassa, jonka taakse ryömin viimeiset metrit, jotta joutsenet eivät minua huomaisi. Etäisyyttä joutseniin oli aika reilusti, mutta kiven takaa sain otettua pari kuvaa.

Muutamaa minuuttia kauempaa en siinä ehtinytkään maata kun joutsenpari alkoi käyttäytyä levottomasti ja katselivat minusta katsottuna oikealle rantaan päin. Kohta alkoikin kuulua rantapusikoista oksien katkeilua sekä puhetta. Toinenkin joutsenista nousi ylös ja samassa ne lähtivät ottamaan vauhtia ja nousivat siivilleen.

Vielä ennen kotia lähtöä kävin kiertelemässä tätä hakkuuaukion ja järven väliin jätettyä "metsäpalasta" ja huomasin pohjantikan naputtelevan lähistöllä.

Pohjantikka naputtelee

Pohjantikka naamioituu

Välillä leikittiin piilosta =)

Tikka vilkuili välissä olkansa yli, että vieläkö jaksan kameralla tähtäillä


Lopuksi vielä tällainen löytyi oksistosta

lauantai 9. huhtikuuta 2011

Vielä kerran...

...virtaavaa vettä =)
Eli matka suuntautui tänään jälleen Suovunlahdelle, jossa ajattelin olevan nyt paljon enemmän vettä liikkeellä kuin viime reissuilla ja vettähän riitti:






Aurinko kävi pilkahtelemassa pilvien välistä aika-ajoin ja silloin kokeilin vähän lyhyemmällä valotusajalla pysäyttää veden liikettä:

sunnuntai 3. huhtikuuta 2011

Yukigassen 2011 Kemijärvi

Sivuilleni eksytään näinä aikoina hakusanoilla: yukigassen 2011 kemijärvi kuvia.
Valitettavasti tänä vuonna en päässyt muiden kiireiden vuoksi paikan päälle Kemijärvelle kuvaamaan Yukigassen-kisoja, mutta tässä linkkejä kuvia etsiville:

Yukigassen 2006, Kemijärvi
Yukigassen 2008, Kemijärvi
Yukigassen 2009, Kemijärvi
Yukigassen 2010, Kemijärvi

Yukigassen 2009, 2010, 2011 galleriat Valokammin sivuilta

Viralliset Yukigassen Kemijärvi -sivut

perjantai 1. huhtikuuta 2011

Kohtaaminen karhun kanssa II

Aiemmin tänään julkaisin kirjoituksen kohtaamisesta karhun kanssa. Sain vinkkiä eräältä ammattiluontokuvaajalta, joka kertoi että on mahdollista "korjata" tuollainen heilahtanut kuva. Hänen vinkkiensä avulla sain kuvankäsittelyssä väännettyä sitten "karhun" esiin =)


Oikein hyvää aprillipäivää!

Kohtaaminen karhun kanssa!

Lähdin tänä aamuna kävelylle noin klo. 6.30. Aurinko heitteli ensimmäisiä säteitään kun kävelin kotiovelta kamera kaulassa kohti läheistä metsikköä. Jonkin aikaa metsikössä pyörittyäni istahdin nauttimaan auringon lämmöstä ja kaadoin termarista aamukahvit kuksaan. Kahvit olikin mennä väärään kurkkuun, kun kuulin yht´äkkiä ihan läheltä murahtelua. Käännyin katsomaan takaviistoon ja ison kiven takaa nousi suuri hahmo. "Karhu perk*le" -Pääsi suustani aivan huomaamatta.
Nousin ylös ja samalla kun lähdin peruuttamaan taaksepäin nostin tärisevin käsin kameran ylös kohti karhua ja painoin kameran laukaisinta.

Karhu nousi takajaloilleen ja murahteli. Jätin peruuttaessani reppuni polulle, jos karhu lähtisi tulemaan kohti, niin ehkä reppu sais edes hetkeksi sen mielenkiinnon ja ehtisin kauemmaksi tilanteesta.
Karhu ei onneksi tehnyt elettäkään lähteäkseen perääni, vaan kääntyi ympäri ja katosi ison kiven taakse. Poimin reppuni maasta ja lähdin puolittaista juoksua kotia kohti. Sisälle päästyäni se sitten iski, nimittäin armoton tärinä ja vapina. Ilmielävä karhu oli ollut vain muutaman metrin päässä minusta.

Johtuen liikkeestä ja siitä että kameran asetukset oli mitä oli, kuvasta ei tullut kovin onnistunut. Siitä huolimatta se on tallessa kovalevyllä muistona tästä kohtaamisesta karhun kanssa.

lauantai 26. maaliskuuta 2011

Virtaavan veden äärellä II

Aamusella oli mukavan puoli pilvinen keli ja ajattelin poiketa jälleen virtaavan veden äärellä Suovunlahdella. Tarkoituksena ottaa kuvia pidemmillä valotusajoilla.
Niinhän siinä sitten kuitenkin kävi, että ennen kuin olin ehtinyt laittaa itseni lähtökuntoon, niin aurinko jo paisteli kirkkaalta taivaalta. Saadakseni edes jonkin verran pidempiä valotusaikoja kirkkaalla kelillä, laitoin harmaasuotimen linssin eteen.



Siinäpä muutama kuva tältä kirkkaan kelin reissulta. Seuraavan kerran käyn paikalla iltasella, auringonlaskun aikaan, niin saan haluamiani piiiitkän valotusajan kuvia ;)

maanantai 21. maaliskuuta 2011

Virtaavan veden äärellä

Tänään kävin katselemassa tilannetta Suovu-Palosen retkeilyreitin lähtöpaikalla, jossa kävin myös vuosi sitten huhtikuussa. Lunta oli vielä aika reilusti, mutta virtaavaakin vettä löytyi ja mikäs siellä oli istuskellessa. Aurinkokin näyttäytyi pieniä hetkiä pilvien raosta.
Jäätä ja virtaavaa vettä:



Pois lähtiessä kävin vielä katsastamassa sillan joka menee virran yli ja ilokseni huomasin koskikaran seisoskelevan virran äärellä:


Kyllä oli mukava pistäytyä luonnon helmassa lataamassa hieman akkuja. Nyt sitä taas jaksaa =)

tiistai 15. maaliskuuta 2011

Takapihalta

Sanonta: "Ei mennä merta edemmäs kalaan" tuli tänään mieleen kun hain kameran ja istahdin takapihan portaille nauttimaan kevätauringosta. Alla muutama kuva, jotka kuvasin siinä samalla naatiskellessa =)



Tähän jälkimmäiseen joutui jonkin verran sarjatulta ampumaan, mutta pysähtyihän se pisarakin lopulta ;)

"Kemijärvi - Luonto lähellä" -online luontokuvanäyttely

Avasin illalla 13.3. luontokuvanäyttelyn osoitteessa www.kemijarvi.net Ensimmäisen vuorokauden aikana näyttelysivustolla oli vierailtu noin 200 kertaa. Suurkiitokset kaikille tähän asti näyttelyyn tutustuneille ja kommenttia sekä palautetta jättäneille!

tiistai 8. maaliskuuta 2011

Näyttely-projekti

Viime viikkoina olen käyttänyt jokaisen liikenevän vapaa-ajan murusen valmistellen näyttely-projektia.
Kyseessä on online luontokuvanäyttely "Kemijärvi - Luonto lähellä", joka avautuu 14.3.2011 osoitteessa www.kemijarvi.net. Ko. osoitteesta löytyy tällä hetkellä "näyttelyjuliste" ja sinne tulen laittamaan hieman lisäinfoa kuluvan viikon aikana.

Facebook-käyttäjille löytyy "Tapahtuma" täältä

torstai 10. helmikuuta 2011

Orava ja mansikka

Kaivelin muutaman vuoden takaa tällaisen kuvasarjan. Huomasin pihalla oravan, joka kävi hakemassa mansikkamaalta herkkupalan ja kiipesi puuhun sitä maistelemaan. Kamera ulko-oven raosta ulos ja tallentamaan oravan touhuja:



Hyvältä maistuu...


...mutta tuolta kuuluu jotain omituista ääntä.


Taitaa olla parempi viedä herkku talteen.


Tuolla yläoksalla näyttäisi olevan hyvä paikka.


Hieman asennellaan, niin kyllä se siitä =)


Vielä vähän hienosäätöä...


No niin, nyt on herkku tallessa myöhempää käyttöä varten.

perjantai 4. helmikuuta 2011

Hämähäkkien verkkoja

Usein metsässä kävellessä hämähäkin verkon huomaa vasta kun se liimautuu kasvoja vasten. Vuonna 2007 syksyllä olimme opiskeluporukan kanssa retkeilemässä ja yöpaikkamme oli pienen lammen lähellä, jota reunusti suo. Heräsin aamulla hyvissä ajoin, jotta ehtisin kuvailemaan suolle auringon noustessa.

Suolle tullessani näin yökasteen esiin tuomat sadat erikokoiset seitit. Ei muuta kuin kamera esille ja sommittelemaan kuvia.



Aurinkokin nousi esiin metsikön takaa ja toi kuviin oman mukavan lisänsä







Syksyinen sade vuonna 2009 taas toi esiin nämä alla olevat verkot





Viime keväänä kuvausreissulla minut yllätti lumisade. Satoi todella isoja hiutaleita ja jälleen muuten melkein näkymättömät hämähäkkien seitit tulivat "näkyviin".



tiistai 1. helmikuuta 2011

Kemijärven joutsenpariskunta

Jo useita vuosia sama joutsenpariskunta on asuttanut pienen pienen saaren aivan Kemijärven keskustan tuntumassa Kuumalammella.




Kevään koittaessa ihmiset alkavat odotella joutsenia saapuvaksi. Hyvissä ajoin, joskus jopa lammen ollessa vielä jäässä, pariskunta saapuu tutulle paikalle ja varaa saaren pesäpaikakseen. Mikäli paikalle sattuu tulemaan muita joutsenia, ajavat he nämä pois kovaäänisesti huutaen ja siipiään heiluttaen.

Kuumalampea kiertää ulkoilureitti, jota kävellessään tai pyöräillessään ovat ulkoilijat saaneet ihastella lähietäisyydeltä joutsenperheen arkea pitkin kesää.




Syksyn saapuessa ja joutsenperheen valmistautuessa muuttoon on ilmassa haikeutta, mutta myös toivo siitä, että ensi keväänä tapaamme jälleen.