lauantai 23. huhtikuuta 2011

Pohjantikka...

...mutta ennen sitä jotain muuta.
Kävin eilen kameran kanssa kävelyllä läheisellä satama-alueella. Rannasta oli jo alkanut jäät sulailla pois ja niinpä kuvailin jäämuodustumia rantakivellä istuskellen.


Siinä sitten istuskellessa alkoi kuulua kauempaa joutsenten huutelua. Matkaa oli melkoisesti, mutta päätin lähteä katselemaan lähemmäs. Ajatuksena oli kävellä metsää pitkin suunnilleen niille kohdin missä joutsenet järvellä olivat ja sitten hiippailla rantaan kuvausetäisyydelle.

Tosin mitään kunnon metsäähän siellä ei ollut vaan järvenrantaan oli jätetty pieni metsäkaistale ja sen jälkeen alkoikin järkyttävän kokoinen hakkuuaukio.

Kävelin siis hakkuuta pitkin suunnilleen joutsenten kohdille ja lähdin hiippailemaan kohti rantaa. Käpytikka sattuikin siinä matkalla lähipuuhun ja suostui kuvattavaksi.

Rantaan päästyäni huomasin todella ison kiven aivan vesirajassa, jonka taakse ryömin viimeiset metrit, jotta joutsenet eivät minua huomaisi. Etäisyyttä joutseniin oli aika reilusti, mutta kiven takaa sain otettua pari kuvaa.

Muutamaa minuuttia kauempaa en siinä ehtinytkään maata kun joutsenpari alkoi käyttäytyä levottomasti ja katselivat minusta katsottuna oikealle rantaan päin. Kohta alkoikin kuulua rantapusikoista oksien katkeilua sekä puhetta. Toinenkin joutsenista nousi ylös ja samassa ne lähtivät ottamaan vauhtia ja nousivat siivilleen.

Vielä ennen kotia lähtöä kävin kiertelemässä tätä hakkuuaukion ja järven väliin jätettyä "metsäpalasta" ja huomasin pohjantikan naputtelevan lähistöllä.

Pohjantikka naputtelee

Pohjantikka naamioituu

Välillä leikittiin piilosta =)

Tikka vilkuili välissä olkansa yli, että vieläkö jaksan kameralla tähtäillä


Lopuksi vielä tällainen löytyi oksistosta

lauantai 9. huhtikuuta 2011

Vielä kerran...

...virtaavaa vettä =)
Eli matka suuntautui tänään jälleen Suovunlahdelle, jossa ajattelin olevan nyt paljon enemmän vettä liikkeellä kuin viime reissuilla ja vettähän riitti:






Aurinko kävi pilkahtelemassa pilvien välistä aika-ajoin ja silloin kokeilin vähän lyhyemmällä valotusajalla pysäyttää veden liikettä:

sunnuntai 3. huhtikuuta 2011

Yukigassen 2011 Kemijärvi

Sivuilleni eksytään näinä aikoina hakusanoilla: yukigassen 2011 kemijärvi kuvia.
Valitettavasti tänä vuonna en päässyt muiden kiireiden vuoksi paikan päälle Kemijärvelle kuvaamaan Yukigassen-kisoja, mutta tässä linkkejä kuvia etsiville:

Yukigassen 2006, Kemijärvi
Yukigassen 2008, Kemijärvi
Yukigassen 2009, Kemijärvi
Yukigassen 2010, Kemijärvi

Yukigassen 2009, 2010, 2011 galleriat Valokammin sivuilta

Viralliset Yukigassen Kemijärvi -sivut

perjantai 1. huhtikuuta 2011

Kohtaaminen karhun kanssa II

Aiemmin tänään julkaisin kirjoituksen kohtaamisesta karhun kanssa. Sain vinkkiä eräältä ammattiluontokuvaajalta, joka kertoi että on mahdollista "korjata" tuollainen heilahtanut kuva. Hänen vinkkiensä avulla sain kuvankäsittelyssä väännettyä sitten "karhun" esiin =)


Oikein hyvää aprillipäivää!

Kohtaaminen karhun kanssa!

Lähdin tänä aamuna kävelylle noin klo. 6.30. Aurinko heitteli ensimmäisiä säteitään kun kävelin kotiovelta kamera kaulassa kohti läheistä metsikköä. Jonkin aikaa metsikössä pyörittyäni istahdin nauttimaan auringon lämmöstä ja kaadoin termarista aamukahvit kuksaan. Kahvit olikin mennä väärään kurkkuun, kun kuulin yht´äkkiä ihan läheltä murahtelua. Käännyin katsomaan takaviistoon ja ison kiven takaa nousi suuri hahmo. "Karhu perk*le" -Pääsi suustani aivan huomaamatta.
Nousin ylös ja samalla kun lähdin peruuttamaan taaksepäin nostin tärisevin käsin kameran ylös kohti karhua ja painoin kameran laukaisinta.

Karhu nousi takajaloilleen ja murahteli. Jätin peruuttaessani reppuni polulle, jos karhu lähtisi tulemaan kohti, niin ehkä reppu sais edes hetkeksi sen mielenkiinnon ja ehtisin kauemmaksi tilanteesta.
Karhu ei onneksi tehnyt elettäkään lähteäkseen perääni, vaan kääntyi ympäri ja katosi ison kiven taakse. Poimin reppuni maasta ja lähdin puolittaista juoksua kotia kohti. Sisälle päästyäni se sitten iski, nimittäin armoton tärinä ja vapina. Ilmielävä karhu oli ollut vain muutaman metrin päässä minusta.

Johtuen liikkeestä ja siitä että kameran asetukset oli mitä oli, kuvasta ei tullut kovin onnistunut. Siitä huolimatta se on tallessa kovalevyllä muistona tästä kohtaamisesta karhun kanssa.